Daniel Sundqvist aloitti Sundströmin toimitusjohtajana

Sundström sai joulukuun alussa uuden toimitusjohtajan. Daniel Sundqvist odottaa innolla työskentelyä vakaassa yrityksessä, jossa asioita saadaan aikaan.

CG3A6147

Sundströmin uusi toimitusjohtaja Daniel Sundqvist on aiemmin toiminut toimitusjohtajana kokkolalaisessa Fineweldissä, joka toimittaa ratkaisuja prosessiteollisuudelle. Nyt hän odottaa innolla uuden toimialan opettelua.

– Olen työskennellyt Fineweldillä yli 12 vuotta, kaksi viimeistä toimitusjohtajana. Pidän uuden oppimisesta ja itseni haastamisesta, joten tuntuu hyvältä ottaa vastaan tämä uusi työ.

Sundström ei ollut Sundqvistille entuudestaan täysin tuntematon, sillä Fineweld ja Sundström ovat ajoittain työskennelleet samojen asiakasprojektien parissa teollisuudessa.

– Olen seurannut Sundströmiä sivusta vuosien varrella. Sain vaikutelman erittäin mielenkiintoisesta yrityksestä, jossa on osaavaa henkilökuntaa, uusia haasteita ei pelätä ja asioita saadaan aikaan.

Satsausta Ruotsin markkinoihin

Sundqvist asuu Ähtävällä ja opiskeli Vaasan entisessä ruotsinkielisessä ammattikorkeakoulussa Svenska yrkeshögskolanissa. Hänellä on insinöörin tutkinto sekä tuotantotaloudesta että kone- ja tuotantotekniikasta, ja hän on opiskellut myös pedagogiikkaa Åbo Akademissa.

Vaikka infra-ala on Sundqvistille uusi, uskoo hän omaavansa kokemusta, josta Sundström voi hyötyä. 

– Edellisessä työpaikassa työskentelin paljon Ruotsin markkinoiden parissa, ja tulen tekemään niin myös Sundströmillä. Olemme hiljattain aloittaneet ensimmäiset projektimme Ruotsissa, ja näen siellä suuria mahdollisuuksia.

Aluksi Sundqvist tutustuu yritykseen, henkilökuntaan sekä eri yksiköihin ja vierailee eri työmailla.

– Kun yritys on tullut tutuksi, on toiminnan kehittäminen mahdollista. En tietenkään aio muuttaa toimivia asioita, vaan otan tehtäväni hyvin nöyrästi vastaan. Sundström on kasvanut viime vuosina paljon, ja tulemme kasvamaan edelleenkin vakaasti ja hallitusti.