Tommy Wikman kasvavan Sundströmin toimitusjohtajaksi

sti143

Lepplaxissa sijaitseva infra-alan yritys Sundström on saanut uuden toimitusjohtajan. Kauppatieteiden maisteri Tommy Wikman (46) aloitti tehtävässä kuukausi sitten. Aiemmin Wikman työskenteli kahdeksan vuotta Rani Plastin talous- ja henkilöstöjohtajana.

– Sundström houkutti minua, sillä hyvin hoidettuna se on kehittynyt upeasti viime vuosina. Näen erinomaiset mahdollisuudet hyvälle kasvulle myös jatkossa, sillä yhtiö on uuden tekniikan edelläkävijä ja se on tehnyt paljon tulevaisuuden investointeja.

Sundström Ab Oy on vanha perheyhtiö, jonka kasvu on viime vuosina ollut reipasta. Sundströmin henkilöstömäärä on nykyään 120 ja liikevaihto yli 60 miljoonaa euroa. Pätevä henkilöstö ja modernin tekniikan investoinnit ovat olleet yhtiön kasvun mahdollistajia.

Sundströmin toimialoihin kuuluvat maarakennus, raidetyö, asfaltointi, kuljetus, salaojitus ja murskaus. Raidetyössä yhtiö kuuluu maan johtaviin toimijoihin.

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia ja Microsoft Clarityä kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen aktivoituna autat meitä parantamaan sivustoa.