Tomas Sundström eteni apumiehestä työnjohtajaksi

Tomas aloitti Sundströmillä 17-vuotiaana. Tänä päivänä hän työskentelee maanrakennus- ja ratatöiden työnjohtajana.

Tomas Sundström

Kuka olet ja mitä teet Sundströmillä?

Olen Tomas Sundström ja toimin Sundströmin maanrakennus- ja ratarakennusprojektien työnjohtaja. Yhtiön perustivat vanhemmat veljeni, ja tulin itse yritykseen mukaan 17-vuotiaana vuonna 1984 ja ostin 18-vuotiaana osuuden yhtiöstä itselleni.

Vuosikymmenten varrella olen toiminut muun muassa apumiehenä, traktorinkuljettajana sekä 20 vuoden ajan myös kaivinkoneen kuljettajana. Työurani aikana olen käynyt lukuisia eri kursseja ja koulutuksia alalta ja esimerkiksi työnjohdosta.

Mitä työnkuvaasi kuuluu?

Olen mukana kentällä ohjaamassa koneita ja koordinoimassa, että materiaalit ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Työni kuuluu myös huolehtia siitä, että resurssit riittävät projekteissa, ja että turvallisuus ja laatu huomioidaan. Lisäksi työhön kuuluu jonkun verran konttoritöitä ja dokumentointia, mutta nautin eniten työstä työmaalla.

Viimeksi olen ollut Itä-Suomessa ja Hämeenlinnassa ratatöissä ja sitä ennen rakensimme Ouluun suurta asuinaluetta ja isoa tiehanketta.

Mikä on parasta työssäsi?

Tykkään siitä, kun tapahtuu. Pidän myös paljon koneiden kanssa työskentelystä. Ihannetapauksessa saan tehdä yhtä suurta projektia kerrallaan sen alusta loppuun, mutta joskus monta pientä projektia voi olla meneillään yhtä aikaa.

Matkustamisessa on myös hyvät puolensa. Työpäivät venyvät usein pitkiksi, kun aikataulut ovat tiukkoja. Siksi pystyn lähes aina pitämään perjantait vapaana.

Millainen työnantaja Sundström on työntekijöilleen?

Tavoitteenamme on olla mielenkiintoinen työnantaja, joka huolehtii työntekijöidensä viihtyvyydestä. Järjestämme erilaisia aktiviteetteja vapaa-aikanakin kuten jääkiekkoiltoja. Koska itse olen yksi omistajista ja mukana päivittäisessä työssä, näen hyvin miten Sundström työntekijöistään huolehtii ja samalla osaan tuoda käytännön näkemystä yhtiön päätöksiin.

Mitä odotat Sundströmin tulevaisuudelta?

Pyrimme kasvamaan jatkuvasti ja hallitusti. Haluamme pitää kannattavuuden koko ajan hyvällä tasolla. Vuosikymmenten aikana Sundström on kasvanut ja kehittynyt monipuolisesti, ja siitä on tullut yksi maan parhaista osaajista monilla erikoisaloilla, kuten radanrakennuksessa. Tästä syystä myös yhtiön tulevaisuus näyttää erittäin lupaavalta.

 

 

 

 

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia ja Microsoft Clarityä kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen aktivoituna autat meitä parantamaan sivustoa.